Lattiamajoitus
Kauempaa tuleville conkävijöille järjestetään lattiamajoitus sekä perjantai- että lauantaiyöksi. Majoitusvarauksia ei enää voi tehdä. Majoituksen hinta on 7 euroa yöltä, ja maksu maksetaan käteisenä paikan päälle saavuttaessa.
Tilat sijaitsevat Lahden Lyseon lukiolla (Lahdenkatu 6; kartta) ja Lahden Ammattikorkeakoululla (Ståhlberginkatu 2-6; kartta). Kyseessä ovat askeettiset liikuntasalit ja luokkahuoneet eikä ylimääräisiä mukavuuksia näin ollen liiemmin ole, joten yöpyjien on tuotava mukanaan omat makuupussinsa ja -alustansa. Pesutilat kuitenkin löytyvät, parkkitilaa samaten.
Tilat eivät ole käytössämme kuin öisin, joten niissä ei ole tavaroidensäilytysmahdollisuutta päivisin. Mikäli mukanasi on enemmän tavaraa kuin mitä voit pitää päivisin mukanasi, suosittelemme käyttämään conin ympäri vuorokauden auki olevaa narikkaa.
Lattiamajoitus on auki perjantain ja lauantain välisenä yönä 18:00 - 10:00 sekä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 19:00 - 10:00. Paikkoja on rajoitetusti, joten majoitukseen on ilmoittauduttava ennakkoon. Voit varata nukkumapaikan joko vain toiseksi tai molemmiksi öiksi.
Majoitustilat on varattu öisin vain ja ainoastaan nukkumista varten, joten niissä on oltava hiljaa - yökukkujille löytyy kyllä riittävästi tilaa varsinaiselta conalueelta. Järjestyksenvalvojat lupaavat laittaa mölyäjät Kaijin kanssa samaan laivaan.
Hotellimajoitus
Mikäli kaipaat yöpymiseltäsi enemmän mukavuuksia voimme suositella Desuconin virallista conhotellia Alex Parkia (Aleksanterinkatu 6; kartta).
Mainitsemalla varauksesi yhteydessä taikasanan "Desucon" pääset conviikonlopun ajan (pe-su) osalliseksi seuraavasta hintatasosta:
-Yhden hengen huone 65 € / vrk
-Kahden hengen huone 70 € / vrk
-Lisävuode 26 € / vrk
Toisin sanoen kaksi henkeä nukkuu 35 eurolla yö, kolme henkeä 32 eurolla yö. Kaikki huoneet sisältävät aamusaunan ja aamupalan.
Varaukset voi tehdä hotellin vastaanottoon sähköpostilla booking@alexpark.fi tai puhelimitse (03) 52 511. Myös hotellin omaa varauslomaketta voi käyttää, kunhan ei unohda sanaa Desucon erityistoivomukset-kohdasta. Varauksensa voi maksaa joko etukäteen tai vasta saavuttaessa.
Ja ne loput
Mikäli Alex Parkista sattuisi loppumaan tila kesken, löytyy Lahdesta toki muitakin majoitusliikkeitä:







Uutiset (RSS)