Desuconin tutkijakunniavieraaksi saapuu animaatiotutkija Ryuusuke Imai. Hän on tutkija ja animaatiotutkimuksen opettaja yksityisessä Hanazonon yliopistossa Kiotossa ja on väitellyt animaatiotutkimuksen tohtoriksi Kioton yliopistossa. Hän on kotoisin Kioton elokuvakaupunki Uzumasasta.
Imain erikoisalaa ovat animaation historia ja teoria, ja hän kertoo keskittyvänsä tutkimuksessaan ja opetuksessaan tiettyjen animaattoreiden ja genrejen sijaan esimerkiksi käsien, viivankäytön ja virtaavan liikkeen kuvaukseen sekä äänen käyttöön erityisesti varhaisissa animaatiofilmeissä.
Desuconissa Imai kertoo yliopistostaan ja animaatiotutkimuksen nykytilasta Kiotossa. Hänen varsinainen luentonsa - jonka hän ensiesittää toukokuussa Tokion kansainvälisessä elokuvatutkijoiden konferenssissa - käsittelee henkilöhahmojen ääniä animessa sekä suhdetta animaatiohahmon ja sen äänen välillä. Hän on vieraillut Suomessa kerran aikaisemminkin, osallistuessaan Suomen elokuvatutkimuksen seuran järjestämään Imaginary Japan -konferenssiin Helsingissä syyskuussa 2008.
Vaikka Imai tutkimuksessaan keskittyy melko rajatulle alueelle, kertoo hän katsovansa animea taikatyttösarjoista scifiin ja Mamoru Oshiin töihin. Erityisesti hän pitää kokeellisemmasta animaatioelokuvasta ja on suuri Pixarin elokuvien ystävä. Lempianimekseen hän mainitsee Mobile Suit Gundamin, joten yhteistä puhuttavaa Furuyan kanssa riittänee. Mangan puolelta taas sydäntä lähellä on Mobile Police Patlabor.
Imain mukana Desuconiin saapuu myös hänen animaatiotutkimuksen opiskelijoitaan tutustumaan länsimaiseen harrastajakulttuuriin.
Haastattelupyynnöt osoitteeseen extendedfeline@desucon.fi.







Uutiset (RSS)